Huomenta, päivää, iltaa, yötä tai mikä vuorokaudenaika siellä ruudun toisella puolella nyt onkaan! Osassa on vaivaiset 20 kuvaa (jos laskin oikein), mutta tämähän on vasta ensimmäinen osa, ehkä tapani parantuvat joskus.. Koska en parempia alkuhöpötyksiä nyt keksi, päästän teidät lukemaan:

***

Emily Gecco oli mokannut. Hän oli kertonut uutisen äidilleen liian äkkinäisesti -äiti oli yhä edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen sairas kaipuusta, ja Emily oli tiennyt, ettei tämä halunnut luopua ainoasta perheenjäsenestään joka oli jäljellä, tyttärestään.

  Kun Emily oli vain muutaman vuoden vanha, hänen isänsä kuoli auto-onnettomuudessa. Äiti oli ollut siitä lähtien aina enemmän tai vähemmän masentunut, mutta onnistui silti kasvattamaan lapsensa muutaman ystävän avustuksella. Emilystä oli kasvanut varsin iloinen ja sosiaalinen persoona, joka puhui mitä sylki suuhun tuo. Suorasanaisuutensa takia Emily täällä olikin -hän oli suunnitellut mielessään ja muutaman kaverin kanssa omilleen muuttoa jo pitkään, mutta ei hivuttanut uutista äidille vaan pamautti sen yllättäen kesken illallisen. Äiti oli järkyttynyt, suuttunut ja itkenyt, häätänyt Emilyn pois ja katkaissut välit. Tässä sitä sitten oltiin, tontilla, johon rahat riittivät nipin napin. Onneksi myyjä oli antanut sen pois naurettavan alhaiseen hintaan halutessaan vain päästä siitä eroon -hän oli epätoivoissaan jopa sisustuttanut mökin jotenkuten saadakseen naisen suostumaan kauppaan.

Emilyn astuttua sisälle hän meni tietokoneelle hankkimaan töitä. Hän ei ollut valmistautunut äkkinäiseen muuttoon kuin pakkaamalla vaatteensa, muutaman esineen ja hyvästelemällä ystävänsä, eikä hän tuntenut kaupunkia eikä hän ollut etsinyt valmiiksi töitä. Onneksi jokin teknologia-alan yritys kaipasi kipeästi työntekijöitä ja he palkkasivat aiheesta ainakin jonkin verran tietävän naisen muitta mutkitta. 

Seuraavaksi nainen päätti mennä melkein kotinsa vieressä olevaan pieneen puistontapaiseen. Hän nappasi yhden eräälle pöydälle hylätyistä hampurilaisista ja istuutui kahden mukavalta vaikuttavan naisen luo uusien ystävien toivossa.

"Huomenta!" hän tervehti pirteästi.

"Tunnemmeko me sinua?" ruskeahiuksinen, ehkä suurinpiirtein Emilyn ikäinen nainen kysyi.

"Ette, muutin vasta. Olen Emily Gecco, hauska tutustua."

Naiset esittyivät. Tummempi, hieman vanhempi ja Emilyn välittömyydestä selkeästi hieman huvittunut kertoi olevansa Ebony Metzger, keltamekkoisen naisen nimi oli Zoe Patel. Naiset tulivat yllättävänkin hyvin juttuun ja Emily sai käsityksen, että Ebony perheellinen ja Zoen pitkäaikainen ystävä. 

Emilyn uudet ystävät kertoivat parhaat juorut ja jonkinlaiset esittelyt useimmista vastaantulijoista ja selittivät muutenkin naapurustosta.

"Newcresthän on vain jonkinlainen uusi asuinalue, kuten huomaat, täällä ei ole juuri mitään lukuunottamatta uutta taloasi. Kannattaa mennä Oasis Springsiin, siellä on muutama kiva baari, kirjasto, kuntosali ja sen sellaista -Willow Creek on vain pikkukylä, siellä ei ole kuin asuintaloja," Zoe selitti.

"Miksi täällä sitten käy niin paljon ihmisiä, kun he voisivat olla kaupungilla?" Emily kummasteli katsoessaan, miten sim toisensa perään käveli kadulla heidän ohitseen.

"Tämä on uusi paikka, ja täällä on niin kauniin näköistä. Ja vanhemmat tuovat mielellään lapsensa leikkimään takanamme oleville kiipeilytangoille, Oasis Springsin puistossa olevat ovat vanhemmat, ja monesta tuntuu, että ne voivat mennä rikki hetkenä minä hyvänsä", Ebony vastasi.

"Eivät ne niin surkeat ole!" Zoe huudahti. "Minusta ne ovat loistavat vieläkin."

"Älä vain väitä, että kävit taas eilisiltana testaamassa", keski-ikäinen nainen sanoi pudistellen huvittuneena päätään. Emily naurahti.

Naiset juttelivat ja nauroivat pitkäänkin, kun Zoe äkkiä vilkaisi puhelimensa kelloa ja ponkaisi pystyyn.

"Sori, pakko mennä! Minun pitäisi olla puolen tunnin päästä yksissä juhlissa enkä ole vielä edes valinnut vaatteita", hän henkäisi kauhuissaan ja oli hetkessä juossut pois. Ebony ja Emily jatkoivat juttua, kunnes Ebonynkin täytyi lähteä.

Illan hämärtyessä Emily oli saanut aikaiseksi istuttaa muutaman kukkapuskan talonsa edustalle.

Hän oli myös käväissyt lemmikkikaupassa -hän oli lapsesta saakka halunnut sammakon, ja nyt kun hän asui itsekseen, hänellä oli vihdoin vapaus hankkia lemmikki. Pikkukaverin nainen nimesi Hugoksi.

Yleensä aamu-uninen Emily heräsi seuraavana aamuna vaihteeksi virkeänä. Ensin hänellä kesti hetki muistaa, mitä hän täällä teki, mutta tajuttuaan asian hän tunsi ensin syyllisyyttä äidin puolesta ja sitten onnea uusista kavereista ja Hugosta.

Ruokittuaan sammakon hän tuli ajatelleeksi, että olisi hyvä ruokkia myös itsensä. Emily avasi jääkaapin ja päätti leipoa suklaakakun, se olisi hyvää, sen tekeminen olisi hauskaa ja siitä riittäisi useaksi päiväksi. Emily tuli myös ihastelleeksi sisustusta; vaikka siitä näkyikin varattomuus, se oli ihanan punainen; Emilyn lempivärit olivat punainen, oranssi, keltainen ja ruskea.

Nainen ei ollut mikään ammattilainen ja sotki kovasti leipoessaan, mutta olipahan hauskaa, ja kakkukin onnistui melko hyvin.

Emily istuutui television ääreen ja avasi television. Aamun uutiset olivat alkaneet hetki sitten.

Kuvan naapurusto näytti jotenkin kovin tutulta. Emily mietti kuumeisesti samalla kun punatakkinen reportteri jututti palomiestä useamman talon vallanneesta tulipalosta.

Äiti, Emily tajusi äkkiä. Äiti oli varmasti tuolla, hän meni lähes joka ilta sinne jollekin ystävälleen kahville. Emily nappasi puhelimensa pöydältä ja melkein näppäili äitinsä numeron, kun huomasikin, mikä viikonpäivä oli. Äiti oli ollut aivan eri puolella kaupunkia, hänellä oli iltavuoro töissä. Emily huokaisi helpotuksesta ja laski puhelimensa pois tajuten samalla, että se oli äidin vanha numero, hän oli vaihtanut puhelimen toiseen ja ei ollut ehtinyt kertoa Emilylle uutta ennen välien rikkoutumista.

Hetkeksi Emilyn valtasi ikävä hänen parasta ystäväänsä, Mitchelliä, kohtaan. Nuori mies oli omannut aivan samanlaisen huumorintajun kuin hän ja he olivat tunteneet hiekkalaatikolta asti. Onneksi hänelle voisi aina soittaa, ja ehkä hän joku päivä ajaisi pitkän matkan Emilylle kylään. Kyllä he vielä tapaisivat.

Emily tiskasi, vaihtoi vaatteet ja alkoi maalata. Se oli hänelle rakas harrastus, ja saattoihan taiteesta ansaita vähän rahaakin. Hänellä olisi vielä koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin, huomenna olisi ensimmäinen työpäivä.

***

Tämä ei oikein tuntunut sopivan mihinkään kohtaan osaa, joten laitan sen tähän. Emilyn talon pohjapiirros.

***

Siinä se! Pahoittelen noita plumbobeja ja sensellaisia joita jäi (jostain syystä koodi ei välillä poista niitä) ja mahdollisia kirjoitusvirheitä. Nyt, kun kerran olet tänne eksynyt, toivoisin kommenttia. Se voi olla vaikka ihan vain yksi huutomerkki tai pieni pätkä siansaksaa, haluan vain tietää että joku on oikeasti löytänyt tänne :D Risut ja ruusut ovat kaikki tervetulleita!

  Joka tapauksessa, kiitos kun luit!