Moi, kuka tai mikälie sitten ikinä oletkaan! Tässä osassa on 15 kuvaa mukaan lukien extra, mikä on ärsyttävää (luulin että tulisi 20), mutta enpä valita siitä sen enempää. Uusi osa, olkaapa hyvät!

***

Aika kului nopeasti. Ebonysta, J:stä ja Jeanista oli muodostunut Emilylle melko läheinen ystäväpiiri, ja elämä sujui oikein mallikkaasti. Naisella alkoi olla sen verran rahaakin, että taloa voisi kohta jo hieman laajentaa.

Kenties mukavan elämäntilanteen johdosta Emilyn paino oli noussut melko nopeaa tahtia. Takin saumojen alkaessa ratkeilla hänen täytyi myöntää asia itselleen ja käydä ostamassa suurempia vaatteita. J vitsaili mielellään aiheesta ja Emily nauroi mukana, vaikka oikeastaan hän ei pitänyt tilanteesta. Lihavuudesta ei muuten koitunut haittaa, mutta halpa sänky natisi uhkaavasti ja tuntemattomat simit kadulla olivat alkaneet katsoa hieman paheksuvasti.

Kuukaudet kuluivat ja kukat alkoivat kukkia. Toinen niistä tosiaankin oli lilja, ja kasvikirjan avulla Emily tunnisti punaisen leijonankidaksi.

Jeanin kanssa tuli keskusteltua paljon niin tietokoneella, puhelimella kuin kasvotustenkin. Aina kuullessaan miehen äänen Emilyn rinnassa läikähti jokin lämmin, onnellinen tunne. Kenties hän tunsi Jeania kohtaan jotain syvempää kuin ystävyyttä.

Eräänä iltana hän tunsi kuitenkin jonkin aivan muun tunteen. Polttava, kummallinen kipu vatsassa.

Vatsatauti? Sappikiviä? Mistä tämä johtuu? Emily pohti ja sammutti tietokoneen. Polttelu loppui hetkeksi ja alkoi sitten taas. 

Emily koitti jatkaa päiväänsä täysin normaalisti, mutta polttelu jatkui. Vaikka nainen ei ollutkaan järin uskovainen, tuona hetkenä hän rukoili mielessään. Kunpa tämä loppuisi, anna tämän loppua..!

  Hän kaivoi vaikeasti puhelimen taskustaan ja etsi hermostuneena syytä netistä kivun yhä jatkuessa.

"Sappikivitaudin tyypillinen oire on melko äkisti alkanut ylävatsakipu, joka tuntuu oikean kylkikaaren seudulla tai keskellä ylävatsaa. Kipu saattaa säteillä yläselkään oikean lapaluun seutuun. Potilaan on vaikea löytää sopivaa asentoa. Pahoinvointia ja oksennuksia saattaa esiintyä. Kipu rauhoittuu yleensä itsestään 3–6 tunnin kuluttua", eräällä sivustolla luki. Emily arveli, että paras odottaa että kipu laantuu ja lähteä sitten lääkäriin.

Kivun tuntuessa yhä vain pahentuvan nainen ajatteli, että voisi yrittää nukkua -aika kuluisi ilman että hän tiedostaisi tai muistaisi kipua. Aamulla hän olisi taas kunnossa, olisihan?

Kauaa hän ei ehtinyt sängyssä maata, kun hän tunsi jonkin kostean jaloillaan.

Ei kai kuukautisiakin tähän samaan menoon? Emily ajatteli epätoivoissaan, kun tajusikin, että tämä oli erilaista. Hän nappasi äkkiä puhelimen käteensä ja soitti hätänumeroon.

- - -

Seth kohotti pikkuiset kätensä tuttipullolle. Emily hymyili. Hän rakasti poikaansa, vaikka tämän syntymä oli tullut ihan puskista ja naisella ei ollut hajuakaan tämän isästä. Milloin hän oli edes viimeksi tehnyt sitä? Ehkä joskus lukiossa muutamissa juhlissa, muttei kertaakaan valmistumisen jälkeen.

J oli löytänyt kirpputorilta valtavan pehmonallen ja antanut sen Sethille. Usein Jean tai Ebony tuli vahtimaan poikaa, jotta tuore äiti uskaltaisi nukkua. Emily olikin kiitollinen ystäviensä avusta, hän ei tiennyt mitä tekisi ilman heitä. 

Tänäänkin Jean saapui paikalle ja korjasi alkajaisiksi tiskialtaan, joka oli mennyt ties kuinka monennen kerran rikki. Mies myös hoiti Hugo-sammakkoa, Emilyn aika kun ei toisinaan meinannut siihen riittää, vaikka Seth olikin poikkeuksellisen kiltti ja hiljainen lapsi.

Emily oli Jeanin kehotuksesta alkamassa päiväunille, kun hän yhtäkkiä, täysin ajattelematta pamautti kysymyksen.

"Kuule, voisitko muuttaa meille? Kun olet muutenkin täällä niin paljon, ja kun minä olen tässä ajatellut kertoa sen tosiasian että taidan rakastaa sinua, ja-"  Äkkiä nainen tajusi mitä selitti ja hiljeni äkkiä punastuen. Jean kohotti kulmiaan hieman yllättyneenä, kenties huvittuneenakin. Emily punastui entistäkin pahemmin.

"Tässä ajatellut kertoa? Mitä se aiempi sitten oli?"

Emily toljotti hölmistyneenä Jeania, joka huokaisi ymmärtäessään asian. "Aivan, taisit olla liian humalassa että muistaisit."

"Sinä iltana baarissa, kun tapasimme, johdatit minut ulos ja ilmaisit hyvin selkeästi rakastuneesi minuun ensisilmäyksellä", Jean sanoi hymyillen muistolle. "Jatkoimme lähistöllä olevalle autolleni, se oli ehkä elämäni paras yö. Kamalaa, ettet muista sitä, jäät paljosta paitsi. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt tajuta asia siitä, miten kutsuit minua jatkuvasti Janeksi."

"Mutta heräsin kotonani! Luulin J:n tuoneen minut kotiin", Emily kummasteli.

"Ei, kun olin autossa tarjonnut vielä yhden drinkin lisää, kuvittelit ilmeisesti olevasi navigaattori ja neuvoit minut kotiisi. Kannoin sinut sänkyysi ja lähdin hetken päästä kotiini." Ennen kuin Emily ehti kysyä, hän jatkoi: "Ja kyllä, rakastan sinua muutoinkin kuin humalassa."

***

Jean bugitti jotenkin oudosti ja Emily jäi jumiin juttelemaan ilmalle :D Resetsim pelasti onneksi päivän!

***

Äääh :D Kuvitelkaa, muutamat opettajat kehtaavat kutsua minua välillä tulevaksi kirjailijaksi! Ei tällä laadulla, ei todellakaan :D En ole myöskään kovin varma oikeinkirjoituksestani. Miten ihmeessä J kuuluisi taivuttaa? Tai Emily, onko se 'Emilya' vai 'Emilyä'?

  Joka tapauksessa, nyt alan päästä sinne mistä haluaisin kirjoittaa ja missä menen pelissä. Taidan odottaa vielä pari osaa ennen kuin selitän tästä tarinasta kavereilleni, sen verran surkeaa jälkeä tähän mennessä.

  Kiitos kun luit, kommentit ovat aina tervetulleita ja hyvää vuorokaudenjatkoa!

(Niin, ja kaipaisin ihan totta apua noitten nimien keksimisessä osille. Tämäkin oli hatusta äkkiä vedetty ja oli vähällä, etten laittanut tälle nimeksi ''Vieläkin enemmän ystäviä" :D)

Heissan, sinä siellä jossakin! Osa käsittää 12 kuvaa (olen pettynyt itseeni), mutta katkaisukohta tuntui kirjoittaessa oikein sopivalta. En tiedä nyt enää, mutta julkaisen tämän silti.

***

Oli kulunut jo useita viikkoja Emilyn muutosta ja kukat olivat kasvaneet pieniksi puskiksi. Emily oli ystävystynyt joidenkin ystäviensä ystävien kanssa ja tutustunut paremmin ensimmäisiin. Ebony oli tullut kylään ja valitti parhaillaan aviomiehensä typeryyttä.

"..ja sitten hän vielä kehtasi kysyä, miksen ollut keittänyt hänelle kahvia!" nainen vauhkosi.

"Ja sinä keitit."

Ebony nyökkäsi naurahtaen."Nyt tuntuu, että minun olisi ennemmin kannattanut paiskata kuppi hänen kasvoilleen."

Emily virnisti. "Tee joku kerta niin!"

"Hän vain katsoisi minua toruvasti kauniilla silmillään ja minä vajoaisin hänen eteensä surkeana kuin häpeissään oleva koira. Nyt olemme kuitenkin puhuneet vain minusta, mitä sinulle kuuluu?"

"Enimmäkseen hyvää, mutta minulla on ollut aika tylsää. Ajattelin käydä huomenna Oasis Springsissä", Emily kertoi.

"Etkö ole vielä vai käynyt? Joka tapauksessa, hyvä idea. Se on mukava paikka."

Emily polvistui kitkemään rikkaruohoja. Hienostuneempi Ebony nyrpisti hieman nenäänsä toisen sotkiessa empimättä farkkunsa mutta ei sanonut mitään.

"Mitä kasveja nuo muuten ovat?" hän kysyi.

"En ole ihan varma, mutta kuvittelisin toisen olevan lilja, Emily sanoi ja riuhtoi erityisen sitkeää voikukkaa irti maasta. Lopulta se repeytyi aivan yhtäkkiä irti ja multaa lennähti naisten päälle. Emily hihitti saaden Ebonynkin virnistämään, ottamaan vähän multaa maasta ja heittämään sillä Emilyä. Kohta naiset kierivät maassa kikattaen kuin mitkäkin pikkutytöt.

Illalla, Ebonyn lähdettyä jo aikoja sitten, Emily istui syömässä ja katsomassa jotain suoraan televisiosta tulevaa seikkailuelokuvaa. Emily oli nähnyt elokuvan joskus ennenkin, mutta se oli parasta mitä nyt sattui tulemaan. Äkkiä ovelta kuului koputus.

"Ai, hei J!" hän tervehti ystäväänsä. J selitti aikovansa mennä kaupungille ja kaivanneensa seuraa. Emily suostui mielihyvin, oli viikonloppu eikä myöhään valvominen siis haittaisi.

Baari, yökerho tai mikä ikinä olikaan oli hieno rakennus ja sijaitsi hyvällä paikalla. Sen viereen istutetut palmut heiluivat hieman leppeässä tuulessa ja ilta-aurinko maalasi puiden lehtiä hiljalleen kellertäviksi valollaan.

Emily tilasi hyvältä kuulostavan juoman mukavalta baarimikolta. Hän oli jo alkanut tottua nopeasti hämärtyviin iltoihin, vaikka hänen entisessä kodissaan vuorokaudenaika oli aina vaihtunut huomaamattomasti, aivan hiljaa.

J oli jo löytänyt muuta seuraa jostain tuttavastaan ja siirtynyt pöytään tämän kanssa. Emilyn vilkaistessa miehiin päin J moikkasi iloisesti ja jatkoi sitten keskusteluaan.

Huoneen nurkassa soi musiikki, joku soitti taitavasti kitaraa. Soinnut kuulostivat miellyttävältä puheensorinan alla.

Illan mittaan Emily joi lisää drinkkejä ja nauroi pienillekin asioille. Baarimikko esitteli temppuja ja tiskillä jossain välissä pyörähtänyt muusikko esittäytyi Jean Kendrickiksi. Emily kutsui tätä hihittäen Janeksi. Vaikka mitään ihmeempää ei tapahtunut, ilta oli kaken kaikkiaan hyvin mukava.

***

Joukkoryntäys baariin :D

***

Kirjoitin tähän tekstin parissa tunnissa. Tiedän, pitkä aika, mutta minulla on paha tapa vaipua huomaamattani syviin mietteisiin pitkiksikin ajoiksi (usein joku kaverini kertoo minulle oikein innoissaan jostain, ja äkkiä havahdun ja minun täytyy sanoa, etten kuunnellut ja pyytää häntä kertomaan uudelleen -en taida olla kauhean hyvä keskustelukumppani) ja tein tässä samalla läksyni. Asiat saattoivat vaikuttaa siihen, että myös luulin kirjoittaessani osan olevan pidempi. 

Tajusin juuri, että ensi osassa tai sitä seuraavassa pääsen samaan kohtaan kuin missä nyt olen pelissä! Odotan innolla että saan kirjoittaa siitä, minulla on suunnitelmia! Toivottavasti myös toteutan hyvin, yleensä loistavatkin ideat menevät surkeiksi kun yritän toteuttaa niitä :D

Ja tiedän, että osan nimi on surkea, mutten keksinyt muutakaan :C Antakaa anteeksi!

Huomenta, päivää, iltaa, yötä tai mikä vuorokaudenaika siellä ruudun toisella puolella nyt onkaan! Osassa on vaivaiset 20 kuvaa (jos laskin oikein), mutta tämähän on vasta ensimmäinen osa, ehkä tapani parantuvat joskus.. Koska en parempia alkuhöpötyksiä nyt keksi, päästän teidät lukemaan:

***

Emily Gecco oli mokannut. Hän oli kertonut uutisen äidilleen liian äkkinäisesti -äiti oli yhä edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen sairas kaipuusta, ja Emily oli tiennyt, ettei tämä halunnut luopua ainoasta perheenjäsenestään joka oli jäljellä, tyttärestään.

  Kun Emily oli vain muutaman vuoden vanha, hänen isänsä kuoli auto-onnettomuudessa. Äiti oli ollut siitä lähtien aina enemmän tai vähemmän masentunut, mutta onnistui silti kasvattamaan lapsensa muutaman ystävän avustuksella. Emilystä oli kasvanut varsin iloinen ja sosiaalinen persoona, joka puhui mitä sylki suuhun tuo. Suorasanaisuutensa takia Emily täällä olikin -hän oli suunnitellut mielessään ja muutaman kaverin kanssa omilleen muuttoa jo pitkään, mutta ei hivuttanut uutista äidille vaan pamautti sen yllättäen kesken illallisen. Äiti oli järkyttynyt, suuttunut ja itkenyt, häätänyt Emilyn pois ja katkaissut välit. Tässä sitä sitten oltiin, tontilla, johon rahat riittivät nipin napin. Onneksi myyjä oli antanut sen pois naurettavan alhaiseen hintaan halutessaan vain päästä siitä eroon -hän oli epätoivoissaan jopa sisustuttanut mökin jotenkuten saadakseen naisen suostumaan kauppaan.

Emilyn astuttua sisälle hän meni tietokoneelle hankkimaan töitä. Hän ei ollut valmistautunut äkkinäiseen muuttoon kuin pakkaamalla vaatteensa, muutaman esineen ja hyvästelemällä ystävänsä, eikä hän tuntenut kaupunkia eikä hän ollut etsinyt valmiiksi töitä. Onneksi jokin teknologia-alan yritys kaipasi kipeästi työntekijöitä ja he palkkasivat aiheesta ainakin jonkin verran tietävän naisen muitta mutkitta. 

Seuraavaksi nainen päätti mennä melkein kotinsa vieressä olevaan pieneen puistontapaiseen. Hän nappasi yhden eräälle pöydälle hylätyistä hampurilaisista ja istuutui kahden mukavalta vaikuttavan naisen luo uusien ystävien toivossa.

"Huomenta!" hän tervehti pirteästi.

"Tunnemmeko me sinua?" ruskeahiuksinen, ehkä suurinpiirtein Emilyn ikäinen nainen kysyi.

"Ette, muutin vasta. Olen Emily Gecco, hauska tutustua."

Naiset esittyivät. Tummempi, hieman vanhempi ja Emilyn välittömyydestä selkeästi hieman huvittunut kertoi olevansa Ebony Metzger, keltamekkoisen naisen nimi oli Zoe Patel. Naiset tulivat yllättävänkin hyvin juttuun ja Emily sai käsityksen, että Ebony perheellinen ja Zoen pitkäaikainen ystävä. 

Emilyn uudet ystävät kertoivat parhaat juorut ja jonkinlaiset esittelyt useimmista vastaantulijoista ja selittivät muutenkin naapurustosta.

"Newcresthän on vain jonkinlainen uusi asuinalue, kuten huomaat, täällä ei ole juuri mitään lukuunottamatta uutta taloasi. Kannattaa mennä Oasis Springsiin, siellä on muutama kiva baari, kirjasto, kuntosali ja sen sellaista -Willow Creek on vain pikkukylä, siellä ei ole kuin asuintaloja," Zoe selitti.

"Miksi täällä sitten käy niin paljon ihmisiä, kun he voisivat olla kaupungilla?" Emily kummasteli katsoessaan, miten sim toisensa perään käveli kadulla heidän ohitseen.

"Tämä on uusi paikka, ja täällä on niin kauniin näköistä. Ja vanhemmat tuovat mielellään lapsensa leikkimään takanamme oleville kiipeilytangoille, Oasis Springsin puistossa olevat ovat vanhemmat, ja monesta tuntuu, että ne voivat mennä rikki hetkenä minä hyvänsä", Ebony vastasi.

"Eivät ne niin surkeat ole!" Zoe huudahti. "Minusta ne ovat loistavat vieläkin."

"Älä vain väitä, että kävit taas eilisiltana testaamassa", keski-ikäinen nainen sanoi pudistellen huvittuneena päätään. Emily naurahti.

Naiset juttelivat ja nauroivat pitkäänkin, kun Zoe äkkiä vilkaisi puhelimensa kelloa ja ponkaisi pystyyn.

"Sori, pakko mennä! Minun pitäisi olla puolen tunnin päästä yksissä juhlissa enkä ole vielä edes valinnut vaatteita", hän henkäisi kauhuissaan ja oli hetkessä juossut pois. Ebony ja Emily jatkoivat juttua, kunnes Ebonynkin täytyi lähteä.

Illan hämärtyessä Emily oli saanut aikaiseksi istuttaa muutaman kukkapuskan talonsa edustalle.

Hän oli myös käväissyt lemmikkikaupassa -hän oli lapsesta saakka halunnut sammakon, ja nyt kun hän asui itsekseen, hänellä oli vihdoin vapaus hankkia lemmikki. Pikkukaverin nainen nimesi Hugoksi.

Yleensä aamu-uninen Emily heräsi seuraavana aamuna vaihteeksi virkeänä. Ensin hänellä kesti hetki muistaa, mitä hän täällä teki, mutta tajuttuaan asian hän tunsi ensin syyllisyyttä äidin puolesta ja sitten onnea uusista kavereista ja Hugosta.

Ruokittuaan sammakon hän tuli ajatelleeksi, että olisi hyvä ruokkia myös itsensä. Emily avasi jääkaapin ja päätti leipoa suklaakakun, se olisi hyvää, sen tekeminen olisi hauskaa ja siitä riittäisi useaksi päiväksi. Emily tuli myös ihastelleeksi sisustusta; vaikka siitä näkyikin varattomuus, se oli ihanan punainen; Emilyn lempivärit olivat punainen, oranssi, keltainen ja ruskea.

Nainen ei ollut mikään ammattilainen ja sotki kovasti leipoessaan, mutta olipahan hauskaa, ja kakkukin onnistui melko hyvin.

Emily istuutui television ääreen ja avasi television. Aamun uutiset olivat alkaneet hetki sitten.

Kuvan naapurusto näytti jotenkin kovin tutulta. Emily mietti kuumeisesti samalla kun punatakkinen reportteri jututti palomiestä useamman talon vallanneesta tulipalosta.

Äiti, Emily tajusi äkkiä. Äiti oli varmasti tuolla, hän meni lähes joka ilta sinne jollekin ystävälleen kahville. Emily nappasi puhelimensa pöydältä ja melkein näppäili äitinsä numeron, kun huomasikin, mikä viikonpäivä oli. Äiti oli ollut aivan eri puolella kaupunkia, hänellä oli iltavuoro töissä. Emily huokaisi helpotuksesta ja laski puhelimensa pois tajuten samalla, että se oli äidin vanha numero, hän oli vaihtanut puhelimen toiseen ja ei ollut ehtinyt kertoa Emilylle uutta ennen välien rikkoutumista.

Hetkeksi Emilyn valtasi ikävä hänen parasta ystäväänsä, Mitchelliä, kohtaan. Nuori mies oli omannut aivan samanlaisen huumorintajun kuin hän ja he olivat tunteneet hiekkalaatikolta asti. Onneksi hänelle voisi aina soittaa, ja ehkä hän joku päivä ajaisi pitkän matkan Emilylle kylään. Kyllä he vielä tapaisivat.

Emily tiskasi, vaihtoi vaatteet ja alkoi maalata. Se oli hänelle rakas harrastus, ja saattoihan taiteesta ansaita vähän rahaakin. Hänellä olisi vielä koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin, huomenna olisi ensimmäinen työpäivä.

***

Tämä ei oikein tuntunut sopivan mihinkään kohtaan osaa, joten laitan sen tähän. Emilyn talon pohjapiirros.

***

Siinä se! Pahoittelen noita plumbobeja ja sensellaisia joita jäi (jostain syystä koodi ei välillä poista niitä) ja mahdollisia kirjoitusvirheitä. Nyt, kun kerran olet tänne eksynyt, toivoisin kommenttia. Se voi olla vaikka ihan vain yksi huutomerkki tai pieni pätkä siansaksaa, haluan vain tietää että joku on oikeasti löytänyt tänne :D Risut ja ruusut ovat kaikki tervetulleita!

  Joka tapauksessa, kiitos kun luit!